Tanssipidot 2012 Tampere – pääosassa Kalevi ja Kalev
Suomalaisvirolainen kansantanssi- ja musiikkitapahtuma Tanssipidot 2012 järjestetään Tampereella 13.–17.6. Tapahtumaan odotetaan 5000 tanssijaa, soittajaa ja laulajaa. Suomen ja Viron lisäksi esiintyjiä tulee Tšekistä, Unkarista ja Venäjältä. Kaukaisin kansainvälinen vieras saapuu Intian Mumbaista. Yleisölle tarjotaan konsertteja, tanssitupia ja klubeja ympäri kaupunkia. Esiintymässä ovat kotimaiset ja kansainväliset kansantanssin ja -musiikin huippuryhmät.
Vuoden 2012 Kansantanssiyhtye Tahdittomat
Tiedote vapaa julkaistavaksi 13.1.2012 klo 20.30
PISPALAN SOTTIISIN VUODEN 2012 KANSANTANSSIYHTYE
Pispalan Sottiisin päätoimikunta on valinnut Vuoden 2012 kansantanssiyhtyeeksi Tahdittomat Jokioisilta.
Vuoden kantele ja Kultakantele tunnustusten saajat
Kanteleliitto julkistaa Vuoden kantele ja Kultakantele-tunnustusten saajat Folklandialla

Folklandia kansanmusiikin illassa
Koosteohjelma Folk-Foorumista kuin itse Folklandialta ulos Kansanmusiikin illassa 24.1. Linkki Kansanmusiikin illan sivuille: http://yle.fi/radio1/musiikki/kansanmusiikin_ilta/
Folklandia 2012 Pähkinänkuoressa
- Folklandia-risteily, 17. kerta
- Kansantanssin ja -musiikin suurin valtakunnallinen talvitapahtuma
- Silja Europa, Turku-Tukholma-Turku
- Kantele palaa – Kanteleen teemavuosi 2012
- 3 000 osallistujaa


Flickr kuvagalleria












