Tanssipidot 2012 Tampere – pääosassa Kalevi ja Kalev
Suomalaisvirolainen kansantanssi- ja musiikkitapahtuma Tanssipidot 2012 järjestetään Tampereella 13.–17.6. Tapahtumaan odotetaan 5000 tanssijaa, soittajaa ja laulajaa. Suomen ja Viron lisäksi esiintyjiä tulee Tšekistä, Unkarista ja Venäjältä. Kaukaisin kansainvälinen vieras saapuu Intian Mumbaista. Yleisölle tarjotaan konsertteja, tanssitupia ja klubeja ympäri kaupunkia. Esiintymässä ovat kotimaiset ja kansainväliset kansantanssin ja -musiikin huippuryhmät.
Veljeskansojen ystävyys

Festivaali huipentuu 17.6. Tampereen Ratinan stadionilla nähtävään, suomalaisten ja virolaisten yhteiseen ”Velisinfoniaan”, josta vastaavat taiteelliset johtajat Petri Kauppinen Suomesta ja Kalev Järvela Virosta. Viiden tuhannen tanssijan esittämä teos on kahden nuoren miehen tarina ryyditettynä ihanilla naisilla, suomalaisella saunalla ja tangolla. Tanssien lisäksi visuaaliset näyttämökuvat ja musiikki yhdessä luovat kokonaisen tanssiteoksen.
Velisinfonian keulakuvat
Folkloren talvitapahtumassa Folklandialla valittiin tammikuussa ”Velisinfonian” keulakuviksi virolainen Kalev ja suomalainen Kalevi. He antavat tanssiteokselle kasvot ja haluavat omalta osaltaan herättää keskustelua Tanssipitojen pääteemoista eli miehestä, kulttuurista ja perinteestä.
Viron Kalev
Viron Kalev on 24 -vuotias puunjalostus-teknologiaan kouluttautunut Ants Kari. Ants työskentelee palomiehenä ja asuu Kose’n kylässä, noin 40 km Tallinnasta. Hänen perheeseensä kuuluu vaimon lisäksi yhdeksän kuukauden ikäinen poika.
Suomen Kalevi
Suomen Kalevi on espoolainen, juuri 30 vuotta täyttänyt Eero Hietanen. Oulun seudun ammattikorkeakoulusta tanssin-opettajaksi valmistunut Hietanen jatkaa nyt maanmittaustieteiden opintojaan Aalto Yliopistossa. Iltaisin hän työskentelee myös kortinjakajana pokeripöytien ääressä.
Tanssipidot on vuoden 2012 yksi merkittävimmistä kulttuuritapahtumista. Sen käytännön järjestelyistä vastaa Pispalan Sottiisin tapahtumatoimisto Tampereelta. Tavoitteena on luoda nautittava folklorejuhla, joka jättää omat askelmerkkinsä tanssin kenttään.


Flickr kuvagalleria
















