Tanssimaniaa tanssittiin 1.-4.10.2009Pispalan Sottiisin tapahtumakokonaisuuteen kuuluva, uuden kansantanssin tapahtuma esitteli suomalaisen kansantanssin tuoreimpia teoksia, koulutti työpajoissa, kilpailutti koreografeja ja julisti kaikkien aikojen Tanhutaiston. KoreografiakilpailuTanssimaniassa järjestettävään kaikille avoimeen kansantanssiaiheiseen koreografiakilpailuun osallistui kymmenen koreografia yhteensä 12 uudella teoksella. Kilpailutyöt esitettiin lauantaina ja tulokset julkistettiin sunnuntain päätöskonsertissa. Palkintoina jaettiin 2 500 €. TanhutaistoUusinta uutta Maniassa oli Tanhutaisto, jossa peräänkuulutettiin ”Tanhujen tanhua” eli jotakin Tanhuvakkaan muistiinmerkityistä tansseista. Leikkimielisen, kolmivaiheisen kisan ensimmäinen osuus kisattiin Tanssimaniassa 1.-4.10., toinen Folklandialla 8.-9.1.2010 ja kolmas Pispalan Sottiisissa 9.-13.6.2010. Kisaan on kutsuttu viisi ryhmää - Kirjavat, Tahdittomat, Isottaret, Petkele ja Motora.
|






